(Teollisuus & rakentaminen ja käyttö & kunnossapito)
Teknikot ovat uusiutuvan energian maailmassa toiminnan miehiä ja naisia. He työskentelevät käsillään ja hyödyntävät työkaluja ja koneita sekä erikoislaitteita ja -ajoneuvoja. Heidän työnään on huolehtia että uusituvan energian tuotannossa tarvittava tekniikka valmistetaan korkealuokkaisesti ja että voimalaitokset rakennetaan suunnitelman kukaan. Teknikot vastaavat aurinkopaneelien, lämpöpumppujen ja muiden vastaavien laitteistojen oikeasta asennuksesta ihmisten koteihin.
Monet teknikot osallistuvat myös laitosten päivittäiseen käyttöön ja huoltoon. He ovat paikanpäällä tuulipuistoissa, vesivoimalaitoksilla ja aurinkopaneelikentillä silloin kun heitä tarvitaan.
Tekninen suunnittelu ja konsultointi on aivotyötä uusiutuvanenergian käytön takana. Näissä töissä työskentelevät tunnistavat mahdollisuuksia, kehittävät uusia ratkaisuja, ratkovat ongelmia, laativat suunnitelmia ja ennen kaikkea varmistavat, että uudet projektit – kuten tuulipuistot, aurinkopaneelit tai maalämpölaitokset – ovat kestäviä paikallisten tarpeiden, taloudellisuuden ja ympäristön kannalta.
Monet heistä erikoistuvat tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K), usein työskennellen tietokonesimulointien ja testauslaitteistojen kanssa kokeillen uusia innovaatioita, joiden tehtävän on lisätä energian tuotantoa ja uusiutuvan energiateknologian tehokkuutta.
(Toimenpiteiden ja suunnittelun neuvonta ja energiankäytön hallinnan neuvonta ja koulutus)
Energiankäytön neuvonnan tehtävänä on tukea ja tarjota tietoa ihmisille ja yrityksille jotka käyttävät uusiutuvaa energiaa. Koulutus ja neuvonta voi tapahtua kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla ja se liittyy monesti suunnitteluun ja kaavoitukseen. Neuvonta voi koskea myös energian käyttöä ja energiatehokkuutta.
Monet neuvojat ja kouluttajat erikoistuvat esimerkiksi yritysten neuvontaan lakien ja säädösten muutoksista tai erittäin spesifeihin teknisiin ratkaisuihin, kuten laitteistojen sertifikointiin.
(liiketoiminnan kehitys & myynti ja markkinointi & viestintä)
Liiketalouden toimihenkilöt ja johto organisoivat ja hallinnoivat uusiutuvan energian käyttöä. Heidän tehtävänään on havaita uudet liiketoimintamahdollisuudet, neuvotella mahdollisten asiakkaiden kanssa sekä varmistaa että asiakkaiden tarpeisiin vastataan koko tuotantoketjun kuluessa.
Monet heistä erikoistuvat viestintään kuten markkinointiin, median hyväksikäyttöön ja uusiutuvan energian puolesta kampanjointiin.
Tekijät vastaavat yksin tämän sivuston sisällöstä.Se ei välttämättä edusta Euroopan Yhteisöjen mielipidettä. Euroopan komissio ei ole vastuussa siitä, miten sivuston sisältämää tietoa saatetaan käyttää.